lauantai 23. huhtikuuta 2016

tehty

Ihanasta Kilpisjärven ja Rovaniemen reissusta on jo kuukausi ja graduntekokin on ollut jo pari viikkoa taakse jäänyttä elämää. On aika kiva tunne, kun voi tehdä kaikkea hauskaa ja hyödyllistä eikä tarvitse enää ajatella että se eräs tietty tiedosto olisi vielä keskeneräinen. Töiden, lukemisen, suunnistuksen ja neulomisen lisäksi lähiaikoina on tiedossa myös pieniä remonttihommia ja vähän suurempaa tavaranraivausta.




Talven neulomiset jäivät aika vähiin, yhdet vierassukat tein joululahjalangasta. Viime viikolla jatkoin jo aikaisemmmin aloitettuja Marimekko-sukkia, eka on jo valmis. Nyt kyllä innostaa taas vaikka mikä!



Viime viikolla juhlin gradun valmistumista ystävien kanssa ja tuli taas kokeiltua montaa uutta reseptiä. Yksi niistä oli siemennäkkäri, joka oli kyllä hyvää, mutta ihan liian murenevaa, eli ensi kerralla kokeilen jotain toista ohjetta. Oli hauska huomata, miten lähes jokaisessa tarjottavassa oli jotain itse kerättyä: mustikoita, punaherukoita, mustaherukoita, omenia, vuohenputkia (ihan kohta saa jo uusia) tai sieniä. Ja oli myös kiva huomata, kuinka huippuja tyyppejä sitä onkaan elämääni sattunut, voi olla että tulen kaipaamaan opiskeluajoilta eniten juuri tätä naapurustoa. Onneksi tänäänkin on kekkerit naapurien kanssa, huippua! Askartelin eilen teemaan sopivia koristeluja, laitan tänne kuvan kunhan saan sellaisen otettua.

Ai että ihminen voi olla onnessaan yhdestä palautetusta työstä ja keväästä!

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.