eräänä tiistaina pohdiskelin

Mikä siinä on, että parhaat käsityöideat syntyvät juuri silloin, kun pitäisi tehdä kaikkea ihan muuta (kuten esimerkiksi lukea kahteen tenttiin)? Nyt tekisi mieli aloittaa ainakin lapaset paksuista jämälangoista, pipo veljentytölle ja jonkinlainen peitto. Kaappeihin ja laatikoihin on kertynyt monta vyyhtiä ja kerää 100 prosenttista villaa kauniissa väreissä, ja yhdessä niistä voisi tulla jotain todella kivaa, ehkä virkattu siksakpeitto. Vielä en ole uskaltanut aloittaa, mutta keräsin kaikki samaan paikkaan.

Viime päivinä on välillä ollut hirveä mitäänsaamattomuus ja ärsytys, mutta onneksi olen sitten keksinyt pieniä ilonaiheita ja päivä on kääntynyt paremmaksi.

Ilonaihe numero 1: Tenttiin lukiessa voi neuloa ja se auttaa pysymään hereillä.

Ilonaihe numero 2: Kirpparilta ompelukäyttöön ostetut lakanat olivatkin niin kivat, että ne pääsivät toteuttamaan alkuperäistä käyttötarkoitustaan ja sopivat vielä hyvin yhteenkin.

Ilonaihe numero 3: Menin kirjastoon etsimään jotain ihan muuta, mutta sieltä löytyikin vaikka mitä mielenkiintoista ja inspiroivaa.

Ilonaihe numero 4: kun mikään muu ei auta, niin luonto auttaa. Viikonloppuna kävin hetken makoilemassa kotikalliolla, ja kylläpä vaan mieli rauhottui. Tänään täällä kaupungissa mistään ei tahtonut tulla mitään, joten lähdin hetkeksi ulos, talon takana olevaan metsikköön. Katselin pihlajanmarjoja ja hengitin kylmää syysilmaa, mieli muuttui paremmaksi ja kirkkaammaksi. 

 

viime viikonloppuna

 

Kaupungissa on alkanut ahdistaa. Onneksi viikonloppuna pääsin taas kotimaisemiin, puutarhaan, metsiin, pellolle. Aina ovesta ulos astuessa tuli suuri riemu omasta olemassaolosta juuri siinä ympäristössä; se on se paikka jossa on kaikkein paras olla. Viisi ja puoli vuotta on jo kulunut kaupunkiasukkaana, mutta maalainen mikä maalainen, ei siitä mihinkään pääse enkä haluakaan.

Perjantaiyönä pohdiskelin, mitä veisin lauantain vauvakutsuille, ja aloin sitten leipoa herkkukeksejä. Keksien kaveriksi kirjoitin kirjeen, sillä ainakaan itse en saa niitä nykyään mitenkään liikaa. Oli hauska nähdä tuttuja naamoja ja tajusin tunteneeni juhlakalun jo 18 vuotta.

Lauantai-iltana ja sunnuntaiaamuna kiertelin metsiä. Sieniä tuli vastaan jonkin verran, mutta parasta olivat maisemat ja rauha ilman muita kullkijoita. Myöhemmin mentiin vielä suunnistamaan, ja siellä sitten riittikin väkeä metsässä.

Ja taas sain jotain neulottua valmiiksi asti! Elämäni ensimmäinen Handu-vyyhti muutti muotoaan pitsi-Baktukseksi, ja tuli kyllä niin kiva.