torstai 21. elokuuta 2014

valmis neule!

Pitkään aikaan ei olut tullut tartuttua neulomuksiin, mutta pieni käsityölehtien selailu ja kierros Ravelryssä saivat taas innostumaan. Tartuin keskeneräisiin sukkiin ja äkkiähän ne olivat sitten valmiit. Keränlopuilla ja 2,25mm puikoilla tuli kivat sukkaset.


Reilun viikon päästä on taas Siivouspäivä. Lipastonlaatikkoon on kertynyt vaikka mitä myytävää, kilon verran lankaakin, joka ei enää oikein innosta. Hirveästi ei lankavarasto kuitenkaan pääse pienenemään, kun sain Snurre-tuliaisina kolme kerää kivaa Lettlopia. Nyt olisi hyvä aika pistää pystyyn lapastehdas, sillä viimeistään kevättalvella tulee eteen se tilanne, kun kaikki lapaset ovat joko hukassa, rikki tai vähintään hajoamassa peukalosta. Ainakin kivoja lankoja riittää, varmaan sataan lapaspariin.




lauantai 9. elokuuta 2014

heinäkuun päivät










Käytiin vielä kaksissa häissä, tanssittiin ja iloittiin. Vietin paljon aikaa kotona, siellä ei ollut niin paahtavaa kuin kerrostalossa. Isän kanssa tehtiin humalatarha- ja autotalliprojekteja ja pelattiin frisbeegolfia. Suunnistin paljon, maistelin ekat mustikat ja keräsin kantarelleja karttamuoviin. Mentiin konkkaronkalla kotikalliolle paistamaan lettuja, viimeksi poltettiin siellä tulia kuusi vuotta sitten.

Pari viikkoa olin totaalisessa kirppishuumassa, kirppiskäyntejä kertyi monta kymmentä. Jyväskylän kirppisten lisäksi kiersin Launeen keskittymän, seikkailin Vantaalla ja Espoossa, osuin kolmena viikkona Lahden sataman peräkonttikirppikselle ja kaksi kertaa Vermon vastaavalle. Muutama päivä oltiin mökillä Salossa, iltatori ja kirppikset tuli sielläkin kierrettyä. Löysin vaatteita, kivoja purkkeja ja kankaita, ja sitten vähän ompelinkin.

Tein hurjasti töitä, sitten lähdin kymmeneksi päiväksi leirille. Leirillä nautin elosta meren rannalla mustikoiden keskellä, hengasin kivojen ihmisten kanssa, pääsin suunnistamaan ja tekemään pussukan karkkipapereista.

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.