sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

kivoja kesäpäiviä

Elämä on mallillaan. Töitä ja kivoja kesätapahtumia riittää, ja perjantaina valmistuin humanististen tieteiden kandidaatiksi. Vihdoin siis jotain konkreettista edistymistä opintojenkin osalta.  Kesäpäivät ovat menneet leppoisasti: töissä, jossa ei tarvitsi liikoja pohtia, suunnistamassa, Jukolassa, kirpputoreilla, kotona järjestellessä...



Kirpputoreilta on pitkästä aikaa tarttunut jotain mukaankin: turkooosikuvioinen kahvikuppi...



...ja pari uutta purkkia ruuan tai muiden asioiden säilyttämiseen.


Ommellutkin olen vähän: jo pari vuotta sitten ompelin kirpparilakanasta tunikan, joka säkkimäisyytensä takia jäi lähes käyttämättä. Nyt lisäsin vyötärölle nauhakuja ja kiristysnarun ja sain uuden kivan vaatteen.





Koska olen jo pidempään halunnut saada neulomisinnostukseni takaisin, päätin osallistua Kesäyöstä Jouluyöhön-tempaukseen, jossa aloitetaan 20 uutta käsityötä juhannuksen ja elokuun alun välillä ja saatetaan ne valmiiksi jouluun mennessä. Juuri uusien juttujen aloittaminen on tuntunut jotenkin kauhean vaikealta, joten tässä tulee sitten ainakin paljon aloituksia, joista on hyvä jatkaa, vaikken mitään saisikaan valmiiksi asti. 

Juhannusviikkokin on jo täynnä kaikkea kivaa: huomenna piknik valmistumisen kunniaksi, sitten tiivis työvuorokausi, jonka jälkeen äitin synttärit ja sitten juhannusmökkeily. Kunnon kesäviikko, josta ei voi olla nauttimatta.

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.