keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

marimekko-lehdestä osa 3


Askartelu Marimekon mainoksista jatkuu. Tänään olen viettänyt ihanaa vapaapäivää, ja innostuin tekemään muutaman pääsiäiskortin.



Jo syksyllä päällystin vanhan lehtikohtelon metsäisillä kuvilla, jotka ovat niin ikään Marimekon lehdestä. Lehtikotelossa majailevat käsityölehdet, joista on jokin ompeluprojekti tekeillä tai vähintään suunnitteilla.


perjantai 15. maaliskuuta 2013

huh







Kandi lähetetty opponoitavaksi, tuomio tulee viikon päästä. Viimeisen viikon olen istunut niin tiiviisti tietokoneen edessä, että alkoi jo tuntua huonolta. Tänään pääsenkin sitten taas liikkumaan.

Viime viikonloppuna tehtiin kavereiden kanssa sytykeruusuja. Oltiin säästetty tarvikkeita siitä asti, kun muutettiin tähän asuntoon, ja ihan riittävästi niitä olikin kertynyt. Oli ihanan rentouttavaa vain jutella ja repiä kanamunakennoja. Samalla päästiin eroon myös talven aikana syntyneistä kynttiläjämistä.

Nyt aion ottaa viikonopun ihan rennosti, sillä ensi viikolla alkaakin sitten seuraavan tutkielman kirjoitus. Nyt siis ennen sitä hiihtoa, käsitöitä ja hyvää seuraa, niin taas jaksaa.

torstai 7. maaliskuuta 2013

aurinkoa





Meneepä aika taas vauhdilla, vähän liian vauhdilla ainakin siinä suhteessa, että ensi torstaina on deadline kandin ensimmäiselle versiolle. Viikko vielä aikaa saada loput tekstistä kasaan.

Helmikuusta jäi päällimmäiseksi mieleen opettajaopiskelijoiden talvipäivät Raumalla, oli kiva viikonloppu kauniissa kaupungissa. Kirppareillekin kerittiin, ja Rauma osoittautui mielenkiintoiseksi kirpparikaupungiksi: moni kirppari oli suloisessa ja sokkeloisessa vanhassa talossa, Pelastusarmeijan kirpputorilla kaikki oli sinä lauantaina ilmaista, ja moni kirppari oli yllättävän iso. Löysin aurinkoisia kankaita.

Viime viikolla sain valmiiksi pienen villanutun. Pähkäilin pitkään nappeja, mutta päädyin sitten auringonpaisteen ja kevättuoksun johdattelemina auringonkeltaisiin. Kuinkas muutenkaan.

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.