lauantai 29. joulukuuta 2012

vuoden viimeiset valmiit

Valmiita neuleita on kertynyt taas muutama. Viimeisimmäksi ovat valmistuneet aluslapaset alpakkajämistä, ja niistä tuli mielestäni tosi harmooniset. Lankana TeeTeen ja Alvitan alpakkaa. Neuloin näitä mm. jouluyönä, musiikkia kuunnellen ja suklaata syöden.


Nämä seuraavat alpakkalapaset valmistuivat jo pari kuukautta sitten, mutta ajattelin vielä kirjailla niihin jotain, mutta se sitten jäi. Nämä päätyivät lahjaksi, eräs meijän perheelle tärkeä tyyppi löytää ne huomenna paketistaan. Lanka TeeTeen alpakkaa.


Kun joululahjat olivat tulleet valmiiksi jo viikkoa ennen joulua, halusin neuloa jotein pientä ja suloista. Yksi lähiaikoina syntyvä saakin sitten pehmeääkin pehmoisemmat sydänsukat. Lanka Austermannin Bamboo Softia.


Neuleiden lisäksi haluan laittaa itselleni muistiin tämän joulun parhaan paketointi-ideani. Kävi ilmi, että yksi ystävä pitää paljon ketuista, ja koska olin jo pidempään kerännyt kettukarkkipapereita askartelua varten, niin siitähän se idea sitten lähti. Maalasin turhan laatikon (Carcassonen lisäosalaatikko) valkoisella akryylimaalilla, ja sitten liimasin decoupagelakalla karkkipapereita laatikon kanteen. Asettelin paperit tarkasti päällekkäin, joten ketturaita jatkuu katkeamattomana kannen yli. Laatikosta tuli mielestäni tosi kiva, ja jatkossa sitä voi käyttää uudestaan pakettina tai sitten tavaransäilytykseen.



Tässä tämän vuoden viimeiset jutut, ensi vuonna uusia juttuja kunhan kotiudun reissusta.


Ihanaa uutta vuotta kaikille tänne eksyneille!

maanantai 24. joulukuuta 2012

kuusta etsimässä









Tänään on harmittanut, mutta kuusenhakureissu oli mukava. Silloin joskus lapsuudessa reissuun lähtivät  vaari, isä ja tämän kolme veljeä, sekä sekalainen seurakunta meitä lapsia. Kuusia haettiin useaan talouteen, ja etsintä saattoi kestää tunteja. Nykyään haetaan vain yksi kuusi, isän kanssa kahdestaan, ja reissussa menee korkeintaan tunti.


Leppoisaa joulua!

perjantai 7. joulukuuta 2012

tällä viikolla

En ole tällä viikolla oikein saanut mitään opiskelujuttuja etenemään, olen jo liian joulutunnelmissa. Kuitenkaan en osaa oikein tarttua mihinkään käsityöhönkään, kun on tunne, että pitäisi tehdä jotain muuta. Olenkin sitten purkanut tarmoani siivoamiseen, ihan hyödyllisesti siis. Eilen leivoin myös pipareita, tänään tulee pikkujouluvieraita.

Eilen illalla tartuin kuitenkin kierrätyskeskuksesta ostamaani tyynyyn, joka oli vailla päällistä. Muutama siksak ja suora ommel ompelukoneella, ja tunsin taas saaneeni jotain konkreettista aikaiseksi. Se on aika kiva tunne.

Alkuviikosta sain valmiiksi seminaarisukat. Olin niin yllättynyt, että lankavarastostani löytyi sekä mustaa että valkoista sukkalankaa, että piti ihan sen takia neuloa tasaraitasukat, jotka pitivät hereillä tylsässä tutkimusseminaarissa.


Nyt pitäisi sitten keksiä, mitä neuloisin seuraavaksi. En tiedä, haluanko enää neuloa mitään joululahjaksi. Olen lahjojen suhteen aikaisessa tänä vuonna, yleensä neulon vauhdilla vielä aatonaattonakin. Ehkä nyt keksin sitten jotain itselleni.

maanantai 3. joulukuuta 2012

rento talvipäivä





Viime viikon torstai oli todella rento päivä. Ei tarvinnut lähteä yliopistolle tai koululle, saattoi vain viettää talvisen päivän kivoja juttuja puuhaillen. Se ainoa opiskelujuttukin, jota hiukan tein, tuntui mielekkäältä ja kiinnostavalta. Sain ihan hirveästi asioita aikaiseksi: siivottua sotkuisia nurkkia, käytyä uudessa S-marketissa ja sen yhteydessä olevassa Fidassa (ihan huippu lakanalöytö!), käveltyä pitkän matkan lumisateessa, kirjoitettua tutkimussuunnitelmaa, kuunneltua äänikirjaa ja kokattua hyvää ruokaa. Ja tehtyä joulukortteja, tällä kertaa ihan omaan käyttöön, kun edelliset menivät vanhemmilleni. En nykyään enää oikein osta mitään askartelukaupoista, kun sopivaa materiaalia ainakin korttiaskarteluun tuppaa tulemaan enemmän vastaan kuin ennätän käyttää. Näissä korteissa on mm. kakunalusmuovia, Marianne-mainosta ja hääkarkkinauhoja.

torstai 29. marraskuuta 2012

kesäkuvia

Blogeissa on kiertänyt kesäkuvahaaste, joten päätin minäkin etsiä kesäisiä kuvia. Viime kesänä en kyllä kuvannut kovinkaan paljon, kun tuntui siltä että aina pitäisi olla kuvaamassa hetkestä nauttimisen sijaan. Mutta vähän kuvia otin kuitenkin.





Parasta viime kesässä oli se, että sain nauttia alkukesästä ja rakastamastani sireenien tuoksusta erityisen pitkään: ensin Tartossa, ja lähtiessäni sieltä sireenit olivat jo kukkinet ja oli täysi kesä. Suomessa sireenit olivat vasta avautumassa, samoin kuin muutkin alkukesän kukat.

maanantai 26. marraskuuta 2012

marrasilta



Joululahjat ovat hyvässä vauhdissa, eilen valmistui sukkapari joskus Karnaluksista ostetusta langasta. Seuraava sukkapari valmistuu varmaan ylihuomenna, kun on pari seminaaria istuttavana.

On ihan älyttömän palkitsevan tuntuista, kun löytää lankavarastoistaan lahjoihin sopivia lankoja, eikä tarvitse ostaa mitään, vaikka kivaahan sekin toki olisi. Olen viimeisen kuukauden ollut mielestäni todella urhea, olen päivittäin kulkenut Menitan ohi, mutta mitään ei ole lähtenyt mukaan. Muutenkin olen tänä syksynä käynyt todella paljon lankakaupoissa, mutta vain imemässä inspiraatiota ja katselemassa ihania värejä. Vierailuista on saanut kivaa tsemppiä jo olemassaolevien lankojen (n.10kg!) käyttöön.

tiistai 20. marraskuuta 2012

kortteja

Kun joskus aikoinaan olin TETissä entisellä alakoulullani, hauskin homma jota pääsin tekemään oli mielestäni lorukorttien tekeminen. Sai piirtää ja värittää, leikata ja liimata ja laminoida, tykkäsin siitä jotenkin todella paljon. Samanlainen tunne tuli viime viikolla, kun suunnittelin ja valmistelin sienten- ja kasvientunnistusrastia viikonlopun partioretkelle. En ole todella pitkään aikaan tehnyt mitään piirtämiseen tai maalamiseen liittyvääkään, joten voi että se olikin sitten taas kivaa, piirrellä ja maalata kasveja ja päällystää kortit säänkestäviksi.



Rastilla oli tarkoitus mennä yksi kerrallaan metsään rajatulle alueelle etsimään syötäviä kasveja tai sieniä. Mikä parasta, lapset tykkäsivät rastista ja aina vähintään yksi per ryhmä tunnisti kuvissa olevat kasvit, joten kuvitus oli ihan onnistunut.

Myös toisenlaisia kortteja on valmiina, äiti tilasi minulta taas joulukortteja. 12/30 on valmiina joten pitää pistää tuulemaan, jos haluan tehdä kortteja vielä omaankin käyttöön.



Tänä iltana on pitkästä aikaa kässäkerho kaverien kesken, joululahjateemalla.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

joogasukat

Joogasukat näyttävät kummallisita, mutta nämä on jo kuulemma todettu toimiviksi.
Lanka näissä oli jokin tuntematon merinovillalanka, jonka äiti toi minulle Skotlannista vuosia sitten. Yli puolet taisi jäädäkin, mutta koska lanka on lukemattomilla pikkukerillä katkenneiden säikeiden takia, taitaa loput mennä suosiolla jämälankatöihin.




Nyt olen selvinnyt kaikista harjoitustunneistani, iltaisin voi taas ajatella muutakin kuin mahdollisimman viimeisteltyjä tuntisuunnitemia ja kieliharjoituksia. Tuntuu hyvältä, nyt ei enää ennen joulua tarvitse olla koko ajan menossa eikä ole kymmeniä palautettavia tehtäviä, kuten aina yleensä ennen joulua. Kandin kirjoittamisen aion aloittaa, mutta koska aihe on selvä, en usko kirjoittamisen tuottavan enää kauheita vaikeuksia.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

kuvia pimeästä kodista





Päivät koululla venyvät tällä hetkellä niin pitkiksi, että sitten kun tekisi mieli valokuvata, on vastassa hämärä ja pimeys. Halusin sitten kuitenkin kuvata muutaman kivan jutun kotoa. 

Pitsiliinat, joita aina ostan kirpparilta kun tulee kiva ja halpa vastaan, ovat viimein päässeet esille olohuoneen pöydälle. Ne tuovat kivasti väriä vaaleaan koivupintaan, joka on yksinään makuuni liian hailakka.

Käytävän valkoiset seinät kaipasivat niin ikään piristystä. Tein pari pahvista kehystä, jotka päällystin kankaalla, ja niistä tulikin kiva väriläiskä seinälle. Värikkäämmässä kehyksessä on postikortti, jonka ostin Priimasta joku viikko sitten. Siinä on elämän perusohje: Tärkeintä on rakastaa.

Löysin vajaan pakan sienikortteja, jotka laitoin myös käytävän seinälle, kun ei niillä enää voi pelatakaan. Voi sitten aina ohikulkiessaan opetella yhden sienen.

Huomenna on tämän viikon viimeinen harjoitustunti, sitten saa pari päivää levätä.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

marimekko-lehdestä osa 1

Joskus tekee ihan kauhesti mieli tehdä jotain käsillään, mutta mikään keskeneräinen ei innosta ja mihinkään suureen uuteen projektiin ei viitsi ryhtyä. Silloin voi ottaa jonkin kotoa löytyvän esineen, jonka ulkonäkö ei miellytä silmää ja tehdä siitä kauniimman. Liima ja sakset käteen ja homma onkin jo valmis.


Marimekon ilmaislehdet ovat ihan mahtavaa askartelumateriaalia, olen tehnyt niistä jo vaikka mitä. Eli jatkoa seuraa.

maanantai 22. lokakuuta 2012

tekeillä

Seuraavat neljä viikkoa tulevat olemaan opiskelun suhteen aika rankkoja, harjoitustunteja ja niiden suunnittelua ja kaikkea muuta siihen päälle, ja siksi iltaisin on kiva miettiä jotain ihan muuta, vaikka keskeneräisiä käsitöitä. Pariin viikkoon en ole oikein neulonut mitään, ehkä keskeneräisten katselu saisi taas innostumaan.


Aktiivisin keskeneräinen työ on joogasukat, jotka aloitin pari viikkoa sitten monta vuotta sitten saamastani merinosta. En tiedä mitä lankahyllyssäni on jossain vaiheessa tapahtunut, mutta tämäkin lanka oli useasta kohtaa poikki, osittain tai kokonaan, ja sadan gramman vyyhti on nyt ainakin seitsemänä pikkukeränä. Mikähän lankaa on katkonut, kissan töiltä se ei näytä eikä se sellaisia ole koskaan harrastanutkaan. Mallineule on Favorite Socks- kirjasta.


Toinen suht aktiivinen työ on pitsihuivi virolaisella mallilla Rowanin Kid silk Hazesta. Tämän langan sain tuliaiseksi samalta reissulta kuin tuon joogasukkien merinon, olen nyt saanut ihan hyvin käyttöön noita vanhinpia lankojani. Tätä lankaa oli kaksi kerää, mutta se ei näyttänyt riittävän joten ostin viime viikolla Karnaluksista vielä yhden lisää.Mallineule on helppo mutta huomiota vaativa, sellainen jota ei jaksa tehdä kovin pitkään yhtä menoa.


Kolmas keskeneräinen on ollut kesken jo keväästä, eikä se tälläkään hetkellä oikein edisty, kun se vaatisi mittailuja ja ohjeen tulkintaa. Tällä hetkellä kaipaisin ennen kaikkea jotain täysin aivotonta neulottavaa, joka rentouttaisi rankkojen päivien jälkeen. Sellaista ei toistaiseksi ole kesken, ja olen aina vähän huono aloittamaan uusia töitä, mutta jotkut perussukat voisi aloittaa jouluakin silmällä pitäen.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

lämmintä alpakkaa






Vihdoin se valmistui, keväästä asti tekeillä ollut alpakkaneule. Tai no napit vielä puuttuvat, mutta ei se käyttöä haittaa. Villavyyhdissä näin yhdet napit jotka voisivat sopia, mutta täytyy mennä niitä ihan neuleen kanssa tutkimaan.

Lanka on ihanaa Dropsin Alpacaa, jonka väreihin en vain voi kyllästyä. Nämä langat ostin jo tammikuussa 2008, ja olen aloittanut paitaa ainakin kolmesti aiemmin, mutta nyt viimein onnisti ja paita tuli ihan valmiiksi asti. Ärsyttävää oli se että lanka monella pienellä kerällä aikaisempien aloitusten jäljiltä ja välillä tuli vastaan myös katkenneita säikeitä, joten pääteltäviä langanpäitä olikin sitten ihan liikaa. Mutta kiva neule siitä tuli, tälläisiä tarvitsen.

tupaantuliaiset



Eilen vietettiin tupaantuliaisia tässä asunnossa, jossa olemme asuneet heinäkuun puolestavälistä lähtien. Tarjoilujen suhteen taisi taas lähteä vähän mopo käsistä kun haluttiin tehdä niin montaa sorttia, mutta vieraat ainakin tykkäsivät. Ajattelin, että nyt on hyvä hetki pitää tupaantuliaiset myös täällä blogimaailman uudessa kodissa.

Näiden kuvien myötä toivotan siis kaikki tervetulleeksi lukemaan juttujani jatkossa täältä, olen toiveikas että helppo kuviensiirto ja mieuisampi ulkoasu innostaisivat kirjoittamaan useammin, sillä kirjoitusideoita kyllä löytyisi, mutta tökkivä tekniikka on lannistanut intoa. Vanha blogi jää arkistoksi, sinne on aina kiva välillä palata katsomaan, mitä sitä tulikaan tehtyä yli kuuden vuoden aikana.

Tietoja minusta

Oma kuva
Mä elän ja teen kaikkea kivaa. Teen käsitöitä ja askartelen, pidän kielistä ja kirjallisuudesta, rakastan matkustamista ja kotona olemista. Hikoilen suunnistaen, juosten ja hiihtäen, ja tykkään tämän maailman ihmettelystä. Ja joskus aina kirjoitan näistä jutuista.

Blogiarkisto